Kolme vuotta toiminnanjohtajana ollut Henri Ahlqvist siirtyy uusiin haasteisin, Heikki Lahtinen jatkaa väliaikaisena toiminnanjohtajana
Väistyvä toiminnanjohtaja Henri Ahlqvist kertoo, että tehtävä on ollut erinomainen näköalapaikka koko logistiikka-alaan, sen nykytilaan ja tulevaisuuden tarpeisiin. Hän on saanut tutustua satoihin alan ammattilaisiin, niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Hän on hyvin kiitollinen kaikesta, mitä on saanut työssään kokea ja oppia.
Henrin aloittaessa tehtävässä toukokuussa 2018, toimintaa lähdettiin aktivoimaan ja päivittämään tämän päivän jäsenistön tarpeita vastaaviksi. Hiljattain toteutettu jäsenkysely osoittaa, että näissä tavoitteissa on varsin hyvin myös onnistuttu. Tapahtumia on järjestetty kymmeniä ja reagoitu nopeasti muuttuneen maailman tarpeisiin. Tapahtumista kunniaa ja kiitosta hän osoittaa myös työryhmien suuntaan, joiden toiminta on ollut ilahduttavan aktiivista.
Hän kertoo koko maailmaa mullistaneen koronan tuoneen haasteita myös LIMOWA ry:n hyvin käynnistyneelle kasvulle. Tästä johtuen nyt oli hyvä hetki ottaa uutta virtaa vetovastuuseen ja miettiä millä strategialla ja toimintamallilla toimintaa on paras jatkaa, kun maailma lähtee uudelleen aukeamaan. Hankerahaa on myös paljon jaossa ja siinä Henri näkee LIMOWAlla ja jäsenillämme paljon mahdollisuuksia.
Heikki Lahtinen on lupautunut toimimaan väliaikaisena toiminnanjohtajana. Henri kiittelee Heikin vankkaa kokemusta LIMOWAn historiasta sekä tietoja tämän päivän toiminnasta. Heikki on myös ollut vahvasti mukana hankepuolen kuvioissa ja omaa erittäin laajat verkostot alalla. Henri kertoo, että vaikka lähtöpäätös on hänen omansa, tekee hän sen kuitenkin hieman haikein mielin. Tätä kuulemma helpottaa se, että Heikki on tähän tilanteeseen juuri oikea mies hommaan. Heikki ja LIMOWA ry hallitus lähteekin nyt luomaan suuntaviivoja ja tavoitteita toiminnalle, jäsenten tarpeisiin perustuen.
Henri Ahlqvist on toiminnanjohtajana vielä tavoitettavissa 26.7.-6.8.2021. Hän lomailee tuossa välissä ja siirtyy sitten uusiin haasteisiin 16.8.2021 alkaen. Uusista haasteistaan Henri suostuu kertomaan sen verran, että siinä työssä hän pääsee nykyistä konkreettisemmin auttamaan erilaisia toimijoita logistiikkansa kehittämisessä. Tästä on luvassa kuulemma lisätietoja mm. linkedinissä lähiaikoina. Henrin puhelinnumero säilyy jatkossakin samana.
Väliaikaisena toiminnanjohtajana aloittaneen Heikki Lahtisen mielestä suomalaisten yritysten kilpailukyky ja logistiikka kaipaavat edelleen systemaattista kehitystyötä
Hän jatkaa, että yhtenä työvälineenä tässä meillä on käytössä LIMOWA ry:n toiminta. Pienestä koosta huolimatta LIMOWA:lla on hyvä maine niin kotimaisesti ja kansainvälisestikin – ja loppuvuoden aikana meidän tuleekin löytää yhdessä ne toimintamallit, joilla hyödynnämme niin historiaamme kuin vahvoja verkostojammekin parhaalla tavalla. Aiempien toiminnanjohtajien aikana yhdistys on saanut jäsenistönsä kanssa merkittäviä askelia eteenpäin niin kuljetusjärjestelmiin kuin sisälogistiikkaankin painottuneissa hankkeissa – ja lähitulevaisuudessa on tarkoitus jatkaa hyväksi havaittuja käytäntöjä ja jäsenten kaipaamia tekemisiä.
Heikki kokee itse LIMOWA ry:n tavoitteet ja sidosryhmät tärkeinä. Hänen oma taustansa junioriuralta on painottunut enemmän hankintaan ja toimitusketjuun ”rahdinantajan” näkökulmasta, mutta viimeisen n. 15 vuoden aikana mukana on ollut yhä enemmän logistiikan eri ulottuvuudet erilaisissa rooleissa useissa eri organisaatioissa myös opettajana, tutkijana ja konsulttina maankäytöstä ja kiinteistöistä materiaali-, raha- ja tietovirtoihin aina yrityksen johtamiseen saakka. Heikki on saanut olla mukana tai seurata LIMOWA ry:n toimintaa koko sen historian ajan, mutta tämä tarjoaa yhä uusia innostavia haasteita, joita on mukava yhdessä ratkoa.
Heikin yhteystiedot:
Heikki Lahtinen
va. toiminnanjohtaja
LIMOWA ry
050 342 4056
heikki.lahtinen@limowa.fi