Olemme saaneet mukaan taas uusia aktiivisia logistiikan kehittäjiä. Yhteiset projektit, työpajat valikoitujen teemojen ympärillä kohdeyrityksissä tai tapaamiset vaikka messujen ja seminaarien yhteydessä ovat osoittautuneet hyödyllisiksi tavoiksi jakaa tuoreinta tietoa. Yksi hyvä tapa liittyä mukaan toimintaan, on juuri tällaisten yhteisten tilaisuuksien kautta. Esimerkiksi viime viikolla Kempillä 18.4.2023 pidetty työpaja oli varmasti antoisi meille kaikille, ja tietysti siinä syntyi runsaasti sisältöä isäntäyhtiölle. Myös teidän yritys voi hyötyä näistä. Ole rohkeasti yhteydessä!
Tapahtumakalenterissamme on joitakin nostoja näistä: https://www.limowa.fi/tapahtumat/
Tällä viikolla pääsemme nauttimaan johtavista sisälogistiikkamessuista LogiMATista Stuttgartissa ja hyvistä keskusteluista siellä. Kuljetuspuolen jättitapahtuma Transport & Logistic on liki heti perään Münchenissä neljän vuoden tauon jälkeen!
Mutta myös kotimaassa tapahtuu: esimerkiksi Leanwaren organisoima ”Toimitusketjun kilpailukyky 4.0” pitää sisällään runsaasti yrityscaseja 11.5.2023, kun taas ProRautatien kanssa järjestämme webinaari 2.6 ja Railforum seminaari 8.6 pureutuvat rautateiden erityiskysymyksiin.
Pyrimme kokoamaan uutiskirjeeseemme aina tuoreimman luettelon tapahtumista. Se kannattaa tilata viimeistään nyt ja hyödyntää verkoston voima. Tarjouksen organisaationne liittymiseksi jäseneksi saa allekirjoittaneelta – ja samalla voimme käydä läpi niitä tarpeita, joita juuri teidän yrityksellänne on.
Lisätietoja:
Heikki Lahtinen
050-3424056
heikki.lahtinen@limowa.fi
Toiminnanjohtaja
LIMOWA ry