LIMOWA ry:n toiminta on noussut takaisin aiempien vuosien laajuuteen, ja näkymä myös eteenpäin vaikuttaa siltä, että yhteistyölle ja kehittämiselle on tarvetta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Vuosikokouksemme pidettiin 14.3.2024 Helsingin Messukeskuksessa. Ennen sääntömääräisiä asioita saimme kuulla prof. Ulla Tapanisen alustuksen merenkulun huoltovarmuudesta ja käydä keskustelua sen pohjalta. Oli hienoa nähdä laajasti LIMOWA ry:n monipuolista jäsenkuntaan tämänkin teeman ympärillä.

Sääntömääräisissä asioissa oli tällä kertaa esillä myös hallituksen valinta. LIMOWA ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Viljanen Transvalilta. Hän on ollut aktiivisesti mukana aiemmin LIMOWA:n toiminnassa mm. sisälogistiikkatyöryhmässä. Markku seuraa puheenjohtajana nyt saman yrityksen Vesa Rinnettä, joka ehti hoitaa roolia osan edellisestä kaksivuotiskaudesta.

Koko hallituskokoonpano varajäsenineen on nyt siis seuraava:

Tämä on minulle todella mieluinen tehtävä päästä ainutlaatuisen LIMOWA ry: hallituksen puheenjohtajan rooliin,” Markku Viljanen Transvalilta kertoo ja jatkaa: ”Olen oman työurani aikana ollut paljon mukana erilaisissa kehityshankkeissa ja projektityössä. Sen havainnon olen niissä myös tehnyt, että Michael Jordanin sitaatti ”Talent wins games, but teamwork and intelligence win championships” sopii erinomaisesti tähän logistiikan kehittämisympäristöön.

Hän myös toteaa, että ”yksittäisellä huippuunsa hiotulla prosessilla tai ylivertaisella teknologialla voi voittaa ehkä yhden pelin tietyssä kohtaa toimitusketjua, mutta aitoon koko toimitusketjun suorituskyvyn kehittämiseen tarvitaan aina eri osapuolten välistä avointa yhteistyötä!” Viljasen yhteenveto onkin, että ”LIMOWA:n toiminnassa pitkään olleena, olen kokenut LIMOWA-verkoston olevan juuri se toimija, joka mahdollistaa ja kannustaa eri osapuolia yhteiseen kehittämistyöhön.

Näillä tuoreen puheenjohtajan sanoilla meidän on hyvä lähteä jatkamaan yhteistyötä. Kiitos kaikille jäsenillemme ja työryhmiemme aktiiveille menneestä kaudesta. Tehdään tästä käynnissä olevasta yhdessä aiempaakin parempi ja hyödyllisempi meille kaikille.

Lisätietoja:
heikki.lahtinen@limowa.fi 050-3424056
janne.lausvaara@limowa.fi 045-6352653
risto.sivonen@limowa.fi 050-3888099

Pin It on Pinterest