Logistiikka- ja teollisuuskiinteistöt kuluttavat merkittävän määrän energiaa. Logistiikkakiinteistöjen volyymi on myös kasvusuunnassa, koska tavaroiden käsittelyyn tarvitaan yhä enemmän tilaa: vuonna 2020 Suomen rakennuskannasta kerrosneliömetreinä mitattuna varastorakennuksia oli 5%, mutta vuosien 2021-2024 uudistuotantovolyymistä niiden määrä oli 7,5% (>2,1milj.kem2 vs 28,3milj.kem2) ”uusiutumistahdin” ollessa 11,5v, kun se koko rakennuskannalle on n. 18v. Kun huomioidaan, että varastorakennusten keskikorkeus on jatkuvasti noussut ja ovat tyypillisesti monta kertaluokkaa muita tiloja suurempia, lämmitettäviä ja ylläpidettäviä kuutiometrejä on huomattavan paljon tässä sektorissa.

Julkisessa keskustelussa on usein esillä kuljetusketjun päästöt tai kiinteistöjen energiankulutus kokonaisuuksina. Itse asiassa toimitusketjujen päästöjä tutkittaessa on aika vähän selvityksiä solmukohtien energiankulututuksesta osana kokonaisuutta (McKinnon 2018), ja peukalosääntönä onkin käytetty LIMOWA-ympyröissä 1/7 tai 13-15% ketjun kokonaispäästöistä. Nythän tilanne on tulossa läpinäkyvämmäksi, kun uusi CountEmissionsEU -direktiivi määrää toimitusketjupäästöjä julkaisevien yritysten käyttämään standardinmukaista raportointimallia ISO14083 joka huomioi myös solmukohdassa käytetyn energian.
Yritykset ovat tietysti jo tehneet suuren joukon energiatehokkuustoimenpiteitä logistiikkakeskuksissa led-valaistuksesta lastaustaskujen ilmapusseihin. Tärkeää onkin vähentää energian kokonaiskulutusta ja siten päästöjä. Mielenkiintoinen huomio koko kiinteistökantaa tarkastellen on silti se, että kiinteistöjen kokonaisenergiankulutus on kasvanut viime vuosikymmeninä paremman varustelun ja mukavuuden vuoksi, vaikka kansantalouden kokonaispäästöt ovatkin laskeneet toimialojen rakennemuutoksen vuoksi. Lisäksi yritykset ovat investoineet uusiutuvaan energiaan lämpöpumpuista aurinkonpaneeleihin. Lämpöpumppujen tuottaman energian osuus koko lämmitystarpeesta on kasvanut läheltä nollaa liki 15%:iin viimeisen vajaan 15v aikana. Useat LIMOWA-verkoston toimijat ovat investoineet aurinkopaneeleihin logistiikka- ja teollisuuskiinteistöissä, ja nyt käsillä olevassa hankkeessa olemme käyneet keskustelua myös siitä, mikä rooli pientuulivoimalla voisi olla näissä kiinteistöissä?

SYKLI on julkaissut juuri oppaan ”Kannattaako kaupunkituulivoimaan investoida?”. Tässä on hyvä eritellä itse tuulivoimainvestoinnin kannattavuus – tai miten se suhtautuu osana muita investointeja täydentämään. Aurinkopaneelien yksi haaste on se, että ne tuottavat energiaa hyvin silloin, kun lämmitystarve on pieni, ja tuulivoiman taloudellista kannattavuutta heikentää se, että tuulisella säällä pörssisähkö on usein edullista. Toisaalta merkitsevä toisasia lienee se, että tuulivoiman profiili läpi vuoden on tasaisempi suhteessa valoisan ajan aurinkopaneelien tuottoon.
Lisäksi hajontakuvioista ja niiden korrelaatiotaulukoista voidaan havaita, että sopva yhdistelmä, varsinkin kytkettynä jonkinlaiseen energiavarastoon ja/tai ennakointiin esim. tulevasta sääolosuhteesta ja siten tuotto/kulutuspotentiaalista lähitunteina ja -päivinä, voi antaa kokonaan uudenlaisen optimin aina reservitaajuusmarkkinassa toimimiseen saakka. Tässä on laaja kokonaisuus pohdittavaksi ja ratkaistavaksi, kun ”tarvikekauppiaat” tarjoavat omaa ratkaisuun ”kannattavimpana”.

Jalkaudumme mielellämme myös teidän logistiikka- ja teollisuuskiinteistöön keskustelemaan ja arvioimaan energiakonseptin kehittämismahdollisuuksia mm ottamalla huomioon pientuulivoiman tuoman lisän. Tämä hankkeemme on Euroopan unionin osarahoittama.
Lisätietoja:
klaus.turhanen@limowa.fi
heikki.lahtinen@limowa.fi
