Perinteikäs Railforum 2023 järjestettiin pitkän pandemiatauon jälkeen ensimmäistä kertaa. Koko päivän tilaisuuteen oli saatu koostettua kattava ohjelma erilaisia alustuksia ja myös vierailu alkuvuodesta avattuun Suomen ensimmäiseen kuivasatamaan, jossa pääsimme näkemään alkanutta toimintaa. Onhan tuo puhutteleva kenttä! Tällaisen toteuttaminen vaatii laajaa yhteistyötä useiden asiantuntijatahojen kesken, mutta myös vahvan strategian ja vision. Suomessa on nyt kansainväliset mitat täyttävä – ja ylittävä RRT. Ei myöskään sovi unohtaa aiempaa Kouvola Cargo Yardia, ja näiden molempien ympärille rakentuvaa yritysaluetta. Rautatieliikenteen ja -osaamisen solmukohta on täällä. Miten kehittäisimme intermodaalista kuljetusjärjestelmää ja tähän tukeutuvien terminaalien verkostoa? Ketkä olisivat operaattoreina ja millaisilla toimintamalleilla? Nämä ja monia muita kysymyksiä nousi esille alustuksissa ja vilkkaissa käytäväkeskusteluissa. Osallistujakaarti oli myös vaikuttavaa.
Joitakin nostoja ja yhteevetoa alustuksista on koottu tähän lyhyeen katsaukseen. Kaupunginjohtaja Toikka liitti nähtyä kehitystä isompaan viitekehykseen, ja otti esille myös Itäradan ja huoltovarmuusasiat. Nämä eivät aina ole minuuteista kiinni… VR:n Koistinen korosti mm. heidän yhdessä asiakkaidensa kanssa tekemää yhteistyötä päästöjen vähentämiseen ja vastuullisuuden edistämiseen. Tämä on varmaan yksi teema, jossa LIMOWA:kin on mielellään mukana? Ja toki siinä on hyvä olla ymmärrystä siitä, mitkä ovat tulevaisuuden teknologiat ja käyttövoimat. LVM:n Syrjänen tarkasteli omassa puheenvuorossaan lähiaikoina annettavaa EU:n Greening Freight Transport -pakettia, ja siihen tulemme varmasti palaamaan myös kesälomien jälkeen. Esimerkiksi mitat ja massat -kysymys maanteillä liittyy myös yhdistettyjen kuljetusten käynnistymiseen kaluston yhteensopivuuden kautta. Vaikka otsikko oli Railforum, TalTechin Tapaninen oli meriliikenteen asiantuntijana itseoikeutetusti alustamassa – ja summasikin esityksensä Ruotsin intermodaaliterminaalien verkostoon Göteborgin sisämaansatamina: milloin me Suomessa näemme vastaavaa? Itse asiassa useat päivän alustuksista näkivät lastauspaikkojen kehittämisessä tarpeita. Mutta ehkä vastuullisuus ja kestävä kehitys olivat vielä enemmän huulilla. Resurssien käytön tehostaminen on välttämätöntä!
UIRR:n Schultze kannusti edelleen edistämään yhdistettyjä kuljetuksia, ja muistutti myös teräspyörän kiistattomista eduista nk. ulkoiskustannuksissa. Jotta kuljetusmuodot saadaan toimimaan yhteen, tarvitsemme myös terminaaleja. Ennen lounasta pidetyssä paneelissa Fenniarailin Helke, Kinnon Paasonen, UPM Korhonen, LUTin Vilko ja LIMOWA:n Lahtinen hakivatkin ratkaisuja siihen, miten rautatiekuljetusten määrää voitaisiin kasvattaa tai ainakin edistää yhdistettyjä kuljetuksia? Yhteistyötä siihen tarvitaan, digitalisaatio on kaikkialla, mutta myös kalustoyhtiötä ja muuta markkinan toimivuutta edistäviä ratkaisuja oli esillä. Kannattaa myös seurata viime aikoina julkaistuja ja kohta julkaistavia yhdistettyjen kuljetusten raportteja.
RRT -vierailun jälkeen oli vielä hyvä setti erityyppisiä puheenvuoroja. GTK:n Michauxin alustus herätti ilmeisesti paljonkin keskustelua yleisön joukossa? Riittävätkö mineraalit ja materiaalit kaavailtuun vihreään siirtymään? St1:n Sundström antoi myös myyjille painetta: osaatko argumentoida asiakkaallesi, miksi vastuullisempi hankinta kannattaa? Lopuksi Rambollin Ilomäki kävi läpi vertailuaineistoa, jossa arvioitiin erityisesti Kouvola-Oulu -täysjunaa yhdistettyjen kuljetusten runkona. Kyseinen selvitys on vielä kesken, mutta nyt nähdyt tuloksethan olivat jo lupaavia! Tätä työtä meidän kannattaa jatkaa yhdessä. ”Modal Shift saattaa vaatia myös ”mental shiftin”, mutta kuulosti siltä, että asiakkaatkin ovat heränneet nyt vaatimaan aiempaa parempia ratkaisuja? Eikö me palauteta yhdistetyt kuljetukse osaksi suomalaisen elinkeinoelämän palveluvalikoimaa?
Lisätietoja
Heikki Lahtinen
050-3424056
LIMOWA ry
heikki.lahtinen@limowa.fi