Yksi tämän viikon kiinnostavimpia uusia raportteja on Traficomin 13.2.2023 julkaisema ”Selvitys toimenpiteistä yhdistettyjen kuljetusten käynnistymisen mahdollistamiseksi”. Tai ainakin se on tietyllä tavalla LIMOWA-verkostossa viikon odotetuin raportti. Vaikka olemmekin LIMOWA:na riippumaton toimija, useat keskustelumme niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin foorumeilla tukevat sitä ajatusta, että nimenomaan kuljetusmuotoja yhdistämällä voitaisiin tietyissä tilanteessa saada useita etuja niin taloudellisessa, ekologisessa kuin monessa muussakin mielessä.
Tulemme LIMOWA:n eri työryhmissä ja tilaisuuksissa jatkossa purkamaan tehtyä selvitystyötä tarkemmin jatkossakin, ja siksi haluamme tarjota sen myös oman sivustomme kautta luettavaksi tästä linkistä jo nyt tuoreeltaan.
Otamme mielellämme kantaa raportista esille nouseviin teemoihin ja olemme mukana keskustelemassa tarvittavista muista ratkaisuista vastuullisten ja tehokkaiden kuljetusten pilotoimiseksi ja vakiinnuttamiseksi.
Lisätietoja:
Heikki Lahtinen
050-3424056
LIMOWA ry
heikki.lahtinen@limowa.fi