Toimivat yhteydet ovat elinehto yrityksille. Kestävä kehitys on sitä kaikille kansalaisille. Saimme olla mukana UIRR:n Nordic Seminarissa Kööpenhaminassa, joka järjestettiin tällä kertaa peräkkäin Fehmarn Belt Platformin kanssa 28.-29.8.2025. Fehmarn Beltin kiinteä yhteys Saksan Puttgardenista Tanskan Rodbyhyn on ollut esillä jo noin 15v siitä saakka, kun päätös sen rakentamisesta tehtiin. Alkuvaiheen viiveiden jälkeen tämä on nyt todella rakenteilla ”upotettavana tunnelina” (immersed tunnel) eli valtavilla betonielementeillä tehdän sekä maantie että rautatie meren pohjaan vajaan 18km matkalle. Mainosteksteissä kerrotaan junalla alituksen kestävän 7min ja autolla 10min. Vaikka kyseisellä välillä on tiivis frekvenssi myös aluksissa, tässä säästetään odotus- ja jälleenlastausajat – tai 2h pidempi reitti Jyllannin niemimaan kautta.

oneplus_0
LIMOWA on ollut kontakteissa aiemmin lähialueen satamien mm. Trelleborg (Ruotsi) ja vähän taaempana mm. Hampurin kanssa. Kokonaisuutena kiinnostava kysymys lienee LIMOWA-verkostoon – ja myös koko Suomelle on, että miten nuo nopeat raideyhteydet Etelä-Ruotsiin ja ylemmäksi tulevat vaikuttamaan meidän tavaravirtoihin? Ainakin siinä olisi uusia vähäpäästöisiä vaihtoehtoja tarjolla Keski-Eurooppaan, ja erilaisissa Suomenlahden ja Itämeren häiriötilanteissa tämä saattaisi tuoda toisenlaisen mahdollisuuden.
Lisätietoja Tanskan historian suurimmasta infrastruktuuriprojektista eli Fehmarnin yhteydestä voi saada mm. heidän omalta sivultaan, perustetun hallintafunktion Fehmarn Belt Platformin sivustolta tai ScanMed Rail Freight Corridorin päivityksistä – jossa Fehmarnin oma porukka tuntuu olevan aktiinen, ja jossa on mukana myös toinen monikansallinen kriittinen eurooppalainen linkki Brennerin korridori.
Työkokouksen ensimmäinen päivä käsitteli siis em. Fehmarnin kiinteän yhteyden valmistumista 2029 ja sen ennakoituja vaikutuksia. Toisena päivänä käytiin varsinaista UIRR-keskustelua pienemmällä porukalla Pohjois-Euroopassa toimivien rautatietoimijoiden kesken Chatham House -hengessä, eli sovimme, että emme julkaise yksittäisiä mielipiteitä tai niiden lausujia viestinnässämme. Hedelmällisen työpajan agendalla olivat mm. keskeiset eurooppalaiset yhdistettyihin kuljetuksiin tällä hetkellä vaikuttavat lainsäädäntöuudistukset ja muut ajankohtaiset UIRR:n asiat.
LIMOWA:n ja Suomen kannalta kiinnostavia kahvipöytäkeskusteluita varsinaisten esitysten ulkopuolelta olivat ulkomaisten toimijoiden kiinnostus Suomen asioihin positiivisella tavalla, raideleveyden uusimisesta ainakin osittaisesta rinnakkaisraiteena puhuminen ikään kuin päätettynä asiana, jossa kysymys on enää vain ajotuksesta, ja ehkä laajemmin huoltovarmuusteemat ja kaksikäyttöisyys tavallaan positiivisina mahdollisuuksina kehittää eri kuljetusmuotojen yhteentoimivuutta. Vaikka meillä Suomessa ei tällä hetkellä tarjolla olekaan yhdistettyjen kuljetusten palvelua, kiinnostusta asioihin tuntuu silti olevan.
Olemme mukana kansainvälisessä yhdistettyjen kuljetusten yhdistyksessä UIRR yhteisymmärryssopimuksella (MoU) keräämässä ja jakamassa tietoa. Tämä oli nyt 4.kerta, kun osallistuimme ko.tilaisuuteen Pohjoismaita koskien, ja edellisen kerran kirjoitimme tälle kanavalle vastaavasta työkokouksesta elokuussa 2023 Göteborgissa pidetystä tilaisuudesta. LIMOWA ry itse pyrkii yritysvetoisuudestaan huolimatta neutraaliuteen toiminnassa myös kuljetusmuotojen suhteen.
Lisätietoja
heikki.lahtinen@limowa.fi
050-3424056